perjantai 24. tammikuuta 2014

Always Look on the Bright Side of Life

Hyvää huomenta! Pienesti väsyttää, mutta toisaalta tieto viikon viimeisestä työpäivästä auttaa kyllä jaksamaan. Mittari näyttää meillä 22 astetta pakkasta, joten sitä herää kyllä aivan taatusti viimeistään kun astuu ovesta ulos. Pirtsakka päivä tiedossa siis! :)

Wanilla Rose:sta kotiutui viikko sitten muiden ihanuuksien lisäksi myös olohuoneen tauluhyllylle päätynyt puinen iso kirjain, sekä Bloomingvillen sisustustaulu. Samaistun henkilökohtaisesti tuohon taulun sanontaan täysin, ja sen sanoma kuvaakin elämänkatsomustani melko hyvin: Turha murehtia huonoja asioita. Tartutaan mieluummin kaikkeen hyvään mitä elämässämme on, ja ammennetaan niistä voimaa! :)

Osa teistä on varmasti huomannut, että moni kotimme huonekalu on samaa puista, Laulumaan "Sara"-sarjaa. Pidän tästä sarjasta, koska nämä valkopetsatut huonekalut ovat laadukkaita ja osittain puunvärisiä. Sisustus ei nimittäin mielestäni saa olla liian valkoinen, vaikka kyseistä väriä suosinkin. Olen aina pitänyt puun sävyistä kontrastina valkoisessa sisustuksessa, joten tuo puinen "M"-kirjain sopii mielestäni erinomaisesti piristämään olohuoneen tauluhyllyä.





Mitä ihaninta perjantaita juuri sinulle siellä ruudun toisella puolen! Kiitos kun luet blogiani!


- Always look on the bright side of life -



* Postaus tuotettu yhteistyössä Wanilla Rosen kanssa. *

14 kommenttia:

  1. Kivan vanhahtavan näköinen kirjain...sopii hyvin tuohon..:)

    VastaaPoista
  2. Silmä lepää tässä blogissa! Tänne palaan inspiraatiota etsimään toistekin :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis taulu , bloomingville ♡ ihana sarja :-) ja tuo m kirjain on kyllä ihanan veikeä :-) tosi kauniisti esille olet laittanut ♡

    Parhainta viikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! <3 Bloomingville on kyllä aivan huippu!

      Poista
  4. Minäkin kannatan sisustuksessa muitakin värejä kuin vain valkoista, vaikka minäkin pidän siitä paljon. Ruskean ja harmaan sävyt miellyttävät minua. Kaunis kirjain ja kiva taulu!

    VastaaPoista
  5. Ihanat ostokset <3 Rentouttavaa perjantaita!

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjain! ❤ Ja myös toi taulu, niin totta mitä siinä sanotaan. :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista